perjantai 16. elokuuta 2013

KANADALAISNEUROLOGIN MUKAAN CCSVI TODETTU 70 %:LLA MS-POTILAISTA


Mennyt viikko oli kiinnostava tutkimuksien osalta, sillä kaikkiaan framella oli 3 tutkimuksellista juttua, joista 2 oli selkeästi CCSVI:tä puoltavia ja yksi oli negatiivinen. Kanadalaismediassa suurimman huomion sai tämä CCSVI negatiivinen tutkimus, jonka teki McMaster:n yliopisto Kanadassa. Erityisen kiinnostavaksi asian tekee se, että 3 heidän tutkijaansa oli Italiassa Zambonin metodin opetuksessa viikon ja nyt tehdyssä 100:n potilaan tutkimuksessa eivät havainneet ahtaumia kuin yhdellä MS-potilaalla.

Linkki: MS blocked vein theory disputed in Canadian study

Emeritusprofessori Ian Rodgers

Tutkimusta johtanut prof. Ian Rodgers totesi että eivät löytäneet merkkiäkään CCSVI:stä, vaikka heidän tutkijansa noudattivat samaa tutkimusmetodia kuin Zamboni. Tämä tutkimustulos nousi isoihin lööppeihin Kanadan mediassa ja otsikot olivat kylmän tylyjä, tyyliin "CCSVI ei ole olemassa" etc.


KIINNOSTAVA yksitykohta, että myös toinen tutkimusryhmä oli mediassa vain muutama päivä ennen McMaster:n yliopiston tuloksia. Tätä toista tutkimusryhmää johtaa neurologi Anthony Traboulsee ja myös hänen ryhmän tutkijat kävivät Italiassa oppimassa Zambonin metodia. Heidän tutkimuslöydöksensä on tässä vaiheessa että 70 %:lla MS-potilaista on ahtaumia / CCSVI. 

Linkki: Results of ‘liberation treatment’ study for MS three years away


Neurologi Anthony Traboulsee:
“Our finding is that maybe about 
70 per cent have the narrowing" 

Nyt keskeinen kysymys: miksi kaksi eri tutkimusryhmää saa näin erilaiset tulokset, siitäkin huolimatta että molemmissa tutkijat ovat CCSVI-koulutettuja ja noudattivat samaa tutkimusmetodia?

Vastaus on siinä, että McMaster:n tutkimuksessa tutkijat muuttivat Zambonin tutkimusmetodia, eli heidän väittämät "samasta metodista" ei ole paikkansapitävä. Itse Zamboni kirjoitti vastineen tutkimuksesta:

CAREFUL APPLICATION OF THE RECOMMENDED PROTOCOLS IMPROVE REPRODUCIBILITY AND PERMIT COMPARISON AMONG CCSVI STUDIES

Vastineessaan Zamboni on hyvin hämmästynyt siitä, että McMaster:n tutkijat eivät käyttäneet CCSVI tutkimukseen suositeltua ultraääni metodia. Lisäksi Zambonia ihmetytti miksi tutkijat eivät käyttäneet ns. "M-mode" (motion mode) kuvausta laskimon sisäisten poikkeavuuksien tunnistamisessa - sillä suurin osa ahtaumista on näitä laskimonsisäisiä poikkeavuuksia (patologiset läpät). Kolmas seikka mitä Zamboni ihmetteli oli se, että tutkijat olivat keskittyneet magneettikuvantamisessaan jugular-laskimon ylä- ja keskiosaan.. kun ongelmakohdat ovat alempana:

"To the contrary, several reports measured significant restriction of the jugular flow rate, increased flow through the collaterals, and extraluminal stenosis in the lower portion of the neck, exactly where Rodger et al. omitted to perform any assessment"

Ultraäänitutkimukset ovat olleet kieltämättä CCSVI:n yksi ongelmakohta ja Anthony Traboulsee totesi haastattelussa, että asia tulisi tutkia laskimoiden varjoainekuvauksella eli venografialla. Tähän kuvantamiseen liittyen menneellä viikolla "JOURNAL OF VASCULAR SURGERY" julkaisi italialaisen tutkimusryhmän (ei siis Zambonin) todella laajan tutkimusdatan.. jonka mukaan CCSVI todennettiin kutakuinkin kaikilla tutkituilla MS-potilailla ja vieläpä varjoainekuvauksella. Huomattavaa tässä on potilaiden määrä, sillä tutkittuja oli 1202, joista operaatioon johtavia ahtaumia havaittiin 1199:llä potilaalla.  Siis melkein 100 %:lla tutkituista todettiin CCSVI ultraäänellä ja vielä laskimoiden varjoainekuvauksessa.

Tutkimus: Feasibility and safety of endovascular treatment for chronic cerebrospinal venous insufficiency in patients with multiple sclerosis

Tutkimuksen päätelmä:
"Endovascular treatment for CCSVI appears feasible and safe. However, a proper learning curve can dramatically lower the rate of adverse events. In our experience, the vast majority of complications occurred in the first 400 cases performed"


italialaistutkimuksen vetäjä, Dr. Tommaso Lupatelli,
Tor Vergatan yliopisto - Rooma

Kanadan mediassa asioita on puitu nyt oikein urakalla viimeisten päivien aikana. Alla olevan linkin artikkeli toteaa otsikossaan asiaan niin kuin se on:
Patients have faith in MS theory despite findings of McMaster study 

Artikkelissa oli kerrontaa kanadalaisesta jo kypsään ikään ehtineestä naisesta, jolla operaation myötä jäi sähköpyörätuoli pois käytöstä. Hoitotulos poikkeuksellisen hyvä:

"She went in a motorized wheelchair. Twelve days later, she walked from the room to the van with a walker. The results were so dramatic. We couldn't believe it"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti