sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Marja ja Crossfit

Hitusen Marjan kuulumisia liittyen uuteen treenimetodiin eli Crossfittiin. Joskus kuukausi sitten luin artikkelia missä kerrottiin crossfitistä ja kaikkinensa se tuntui haastavalta mutta tehokkaalta treenimuodolta. Esimerkiksi sivustolla http://www.crossfit.com/ löytyy joka päivälle oma treeninsä, mitä voi kukin tehdä.. tosin varmasti ohjaus olisi paikallaan liikeradoissa ja muutenkin. Me ollaan toistaiseksi tehty systeemiä minun omalla punttisalilla, siis autotallissa.. missä on kyykkytelineet, penkkipunnerruspenkki, leuanvetotanko, painoja ja erilaisia viritelmiä. Crossfit treenin ns. wod-osio (workout of day) on se rankin ja kovin juttu, siis niin kova että itse treeni on kohtuu lyhyt, ehkä 10-20 minuuttia, pahimmillaan täyttä helvettiä :) Treenimuoto kehittää vähän kaikkea; voimaa, kestävyyttä, kimmoisuutta, nopeutta, etc.

Tämän päivän treeni oli minun "käsialaa" ja painotus enemmän raajojen lihaksistoon. Marjan polvi ärtyi aiemmasta treenistä joten nyt piti kehittää sellainen liike että voi tehdä kivutta. Päivän ohjelma oli seuraava:
- maastaveto --> 10 toiston sarjoja, paino sopiva että jaksaa vetää loppuun saakka
- kapea punnerrus, 10 toiston sarjoja
- leuanveto, 10 toistoa
- vatsalihasliike "lätkä sylissä", kiertoja 20 x

Tuo toistettiin 10 kiekkaa eli yhteensä toistoja tuli 100 per liike. Tosin loppumetreillä piti toistoja vähentää, esim leuanvedoissa viimeisissä sarjoissa enää 4 toistoa. Koko savotta kesti 25 minuuttia ja se oli kova suoritus.

On todella mahtava nähdä että Marja pystyy treenaamaan nyt näin täysipainoisesti. Ennen CCSVI operaatiota tämä ei olisi missään nimessä ollut mahdollista, kehon oikean puolen hallinta ja jaksaminen olisi silloin yksi iso ongelma, fatiikin lisäksi. Viimeiset 1,5 vuotta on kutakuinkin menty kovan treenin merkeissä ja se on aivan mahtavaa.


Tilasin leuanvetoon ns. vetokumen, mikä keventää kuormaa eli Marjakin voi vetää sen avulla sarjoja. Suosittelen lämpimästi. Alla video mikä selventää, mikä on idea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti