perjantai 6. joulukuuta 2013

MS AJALTA ENNEN LÄÄKITYKSIÄ

Muistan kun luin vuosia sitten neurologia kirjasta MS-taudista ja siinä oli maininta, että "lääkityksiä edeltävänä aikana MS-potilaat menehtyivät noin 5 - 10 vuotta sairauden alkamisesta..". Tämä lause luonnollisesti säikäytti tuolloin isosti ja jäi mielenpäälle. Kun vaimolleni annettu lääkitys ei sopinutkaan (se lähinnä lisäsi oireita) ja se jouduttiin lopettamaan, niin taas palautui mieleen tuon neurologia kirjasta lukemani lause, missä viitattiin siihen että ilman lääkityksiä potilas rapistuu ja menehtyy huomattavan nopeasti.

Minkälaista oli MS-potilaiden elämä ennen nykyaikaisten lääkityksien markkinoille tuloa? Tähän kysymykseen tuo vastausta ns. natural history eli taudin luonnollista kulkua kartoittaneet tutkimukset, joissa on seurattu pitkällä aikavälillä lääkkeettömien MS-potilaiden taudin kulkua. Täytyy myöntää, että olin samalla helpottunut ja yllättynytkin lukiessani natural-history tutkimuksia, sillä neurologia kirjasta lukemani pelottava lause oli jyrkässä ristiriidassa lukemieni tutkimuksien suhteen.

Vuonna 2002 julkaistussa Islantilaistutkimuksessa kartoitettiin 50 vuoden ajalta lääkkeettömien MS-potilaiden taudin etenemistä. Taudin eteneminen 372 potilaalla oli todellakin yllättävän hidasta, sillä peräti 70 %:lla EDSS arvo oli pienempi kuin neljä (4) 15 vuoden aikana ja 10 %:lla potilasta tauti oli edennyt vauhdikkaammin EDSS arvoon vähintään seitsemän (/). Ja edelleen 30 vuoden aikana peräti 50 %, siis puolella oli hyvä tilanne:

"yet after 30 years of disease 50% still remain
in the benign group, the other 50% being equally divided
between the medium and the severe groups."

Tutkimus: The natural history of untreated multiple sclerosis in Iceland. A total population-based 50 year prospective study


Kanadalaistutkija Helen Tremlett on myöskin tutkinut taudin luonnollista etenemistä ja hänen päätelmä oli se, että taudin luonnollinen kulku on yleistä käsitystä huomattavasti hitaampaa. Artikkelissaan "New perspectives in the natural history of multiple sclerosis" hän kartoitti eri kohorttitutkimuksien tuloksia ja niiden perusteella huomattavalla osalla lääkeettömistä MS-potilaista tauti on rauhallinen tai benigni:


Moni MS-potilas pohtii omaa hoitoaan ja joskus on tehtävä vaikeitakin valintoja esimerkiksi lääkityksien suhteen. Lääkityksien yksi ongelma on sivuoireet ja toisaalta sekin, että ne eivät sovi kaikille. Vaimoni kohdalla lääke ei sopinut ja tässä mielessä oli jokseenkin rauhoittavaa lukea esim. Kanadalaisyliopiston laaja tutkimus, missä lääkkeettömät ja interferonipotilaat olivat taudin etenemisen suhteen "samassa veneessä", tutkijat eivät siis löytäneet eroa ryhmien kesken. Tulos on samoilla linjoilla kuin puolueettoman Cochranen tulos.

Association Between Use of Interferon Beta and Progression of Disability in Patients With Relapsing-Remitting Multiple Sclerosis

Yksi maailman tunnetuimmista MS-tutkijoista on George Ebers ja hänkin on tutkinut MS-taudin luonnollista kulkua, sekä lääkityksien vaikutuksia pitkällä aikavälillä taudin kulkuun. Ebers on esittänyt varsin kriittisiä näkökulmia lääketutkimuksiin, Ebers on todennut, että nykylääkitykset eivät ole kyenneet hidastamaan taudin etenemistä. Linkin tuoreella videolla on paljon kiinnostavia kohtia, esim. relapsien määrä ei liity taudin etenemiseen.

Voiko MS-tautia hoitaa muuten kuin lääkkeillä. Ehdottomasti voi ja mielestäni tutkimusta tulisi enemmänkin suunnata muihinkin vaihtoehtoihin, esim. elämäntavat tai ravitsemus olisivat tärkeitä tutkimuskohteita - liittyvätkö ne taudin etenemiseen? Oma käsitykseni on se, että taudin etenemiseen liittyy useita tekijöitä ja erityisesti veren- tai selkäydinnesteen virtauksien poikkeavuudet ovat sieltä kiinnostavimmista suunnasta. .



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti