MS-TAUDIN VAIKUTTAVIN HOITOTULOS JULKAISTIIN 1990 (Lancet)

Varmasti tekstin otsikko on aikamoinen yllätys monelle MS-tautipotilaalle. Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, niin fakta on se, että Lancet:ssa v.1990 julkaistu MS-taudin hoitotutkimus on edelleenkin  vaikuttavin. Kyseisen tutkimuksen päätulos oli se, että tuoreilla MS-diagnosoiduilla hoitomenetelmään sitoutuneista  95 %:lla MS-tauti ei juurikaan edennyt 34 vuoden aikana. Edellisessä lauseessa ei ole kirjoitusvirhettä; tutkimukseen osallistuneen 144 MS-tautipotilaan tilaa seurattiin peräti 34 vuoden ajan eli sairauden alkuvaiheista aina vanhuusvuosiin asti. Tutkimuksessa oli mukana 29 vasta diagnosoitua, joilla MS-taudin haitat vielä lieviä ja heistä 23 noudatti tutkimuksen hoitometodia. Hoitometodia noudattaneilla (22/23 potilasta) MS ei juurikaan edennyt vuosikymmenien aikana ja he pysyivät fyysisesti aktiivisina. Myös lähtötilanteessa enemmän invalidisoituneilla potilailla sairaus eteni hitaammin niillä, jotka sitoituivat hoitomuotoon. Kun Swankin tutkimus julkaistiin 1990, niin sen suurin kritiikki keskittyi siihen, että tutkimus ei ollut plasebokontrolloitu ja siten tutkimustulos jätettiin laajemmalti huomiotta. Swankin puolustukseksi on sanottava, että tutkimus käynnistyi ajalta ennen sokkoutettuja tutkimuksia. Yhden tutkimuksen perusteella ei tietenkään voi sanoa, että tulos on  tarkalleen oikea. Swankin tutkimuksen lupaava tulos antaisi kyllä aihetta asian tarkemmalle tutkimukselle.

Tutkittu hoitomuoto oli ruokavalio, minkä neurologi Roy Swank oli kehittänyt nimenomaan MS-tautipotilaille. Swank oli yksi aikansa tunnetuimpia MS-tutkijoita ja hän toimi Oregonin yliopiston neurologisen yksikön johtajana pitkään. Hän päätyi ravitsemushoitoonsa tutkittuaan MS-taudin esiintyvyyttä eri maissa ja vieläpä eri ajankohtina. Hän löysi yhteyden tyydyttyneen rasvan kulutuksen ja MS-taudin esiintyvyyden suhteen. Yksi hänen tunnetuista tutkimuksistaan oli Norjalaisten ravitsemustottumuksien yhteys MS esiintyyteen maassa (julkaistu 1952). Havaintojensa sekä laboratiossa tekemiensä tutkimuksien myötä Roy Swank päätyi siihen tulokseen, että tyydyttyneen rasvan määrän radikaali vähentäminen (alle 20 grammaan päivässä) olisi MS-tautipotilaalle erittäin hyväksi. 

Alla oleva lyhyt dokumentti (18 min) esitettiin toukokuussa 1989. Siinä jonkin verran kerrontaa aluksi sen aikaisesta immuunipuolustukseen vaikuttavan MS-lääkkeen tutkimuksista ja myös Swankin ravitsemus tutkimuksista. Haastateltavana muutamia MS-potilaita, jotka olivat osallisia reilu 30 vuotta kestäneessä tutkimuksessa ja itse Roy Swank kommentoi tutkimustaan: 

Mitä yhteistä on Swankin tutkimuksilla ja CCSVI löydöksellä? 

Kiinnostukseni Roy Swankin tutkimuksiin heräsi luettuani pitkään CCSVI:n liittyvää tutkimusdataa  ja näenkin monia yhtymäkohtia niiden välillä. Pyrin nyt tiivistämään ajatuksiani ja nostan muutamia päällimmäisiä yhtymäkohtia Swankin ja Zambonin tutkimussuuntien välillä.

Verenvirtauksen heikkeneminen MS-tautipotilaan aivoissa. Tietääkseni Roy Swank oli ensimmäinen MS-tutkija, joka mittasi MS-tautipotilaiden sekä terveiden verrokkien veren "läpivirtausta" (perfuusio) aivoissa. Neurological research julkaisi vuonna 1983 Swankin johtaman tutkimuksen:
Cerebral blood flow and red cell delivery in normal subjects and in multiple sclerosis. Kyseisessä tutkimuksessa mitattiin 130 terveen kontrollin ja 71 MS-potilaan veren virtausta sekä punasolujen määrää aivoissa. Mittausten myötä tutkijat totesivat, että MS-potiladen verenvirtaus oli hidastunut suhteessa terveisiin ihmisiin ja vieläpä niin, että virtauksen heikkeneminen korreloi taudin etenemisen suhteen: "The rate of decrease in CBF and RCD correlated directly with the rate of progress of the disease". Myös CCSVI tutkimuksissa on mitattu heikentynyttä verenvirtausta MS-aivoissa ja samansuuntaisesti kuin Swank vuonna -83 esitti eli sairauden etenemisen myötä virtauskin heikkenee. Buffalon yliopiston ja italialaistutkijoiden pilottitutkimuksessa todettiin, että MS-aivoissa verenvirtauksen heikkeneminen liittyy laskimoiden haittatasoa mittaavan pisteytykseen eli verenvirtaus aivojen eri alueilla liittyisi kaulan alueen laskimopoikkeavuuksiin.

Tunnetuin Swankin tutkimuksia tukeva lääkäri ja MS-tutkija, Australialainen George Jelinek kirjoitti hyvän artikkelin Swankin ja Zambonin tutkimuslöydösten yhteneväivyyksistä ( Extraordinary! Swank and Zamboni agree on the cause of MS ). Jelinek kirjoittaa, että niin Swank kuin Zamboni esittävät, että MS-taudin synnyssä verisuoniston poikkeavuuksilla olisi merkittävä rooli.

Heikentyneen virtauksen parantaminen. CCSVI:ssä hoitokeinona on laskimopoikkeavuuden operointi, mikä tapahtuu pääasiassa pallolaajennuksella. Eri tutkimuksissa verenvirtauksen parantuminen on keskittynyt kaulan jugulaarilaskimon mittauksiin (esim.1, 2, 3). CCSVI tutkijoiden yksi tärkeimmistä hypoteeseistä on se, että korjaamalla kaulan alueen laskimoiden virtausesteitä, niin siten myös parantuu verenvirtaus aivojen eri alueilla.
Myös Roy Swankin tavoitteena oli verenvirtauksen korjaaminen MS-aivoissa ja tähän hän pyrki muuttamalla veren ominaisuuksia. Swank kirjoitti paljon veren viskositeetistä eli virtausominaisuuksien parantamisesta. Laboratoriossaan Swank tutki niin koe-eläimillä kuin ihmisilläkin mitä vaikutuksia ravinnolla (erityisesti tyydyttyneellä rasvalla) on vereen. Yksi hänen havainnoistaan oli se, että tyydyttynyttä rasvaa enemmän sisältänyt ateria näkyi veren punasolujen kerääntymisenä tai "takertumisena" toisiinsa, jolloin punasolujen virtaus pienissä verisuonissa heikkenee. Alla olevassa videoklipissä Roy Swank kertoo tekemistään mittauksista. Vähärasvaista (siis tyydyttyneet) ruokavalioa noudattaneiden veren viskositeetti oli selkeästi vähentynyt kun mittaus tehtiin 2-2,5 vuoden kohdalla.

Virallisen MS-hoidon ulkopuolella.  Jos Swankin tutkimustulokset 1990 esittämä tutkimusdata on niin hyvää ja lupaavaa kuin se tutkimusraportissa esitettiin.. niin miksi sitä ei ole juurikaan tutkittu sen jälkeen? Tämä onkin hyvä kysymys ja oma käsitykseni on se, että lääketeollisuuden intressit ohjaavat niin voimakkaasti MS-tutkimusta ja siten MS-hoitoakin, että muilla vaihtoehdoilla ei ole juurikaan mahdollisuutta päästä samaan tilaan. Erilaisten hoitomentelmien tutkiminen on erittäin kallista ja laajempien tutkimuksien rahoitus tulee lähinnä lääketeollisuudesta. Miksipä heillä olisi intressiä rahoittaa jonkin ravitsemuksen vaikutuksia sairauteen, saati sitten laskimopoikkeavuuksien hoidon tutkimuksia? CCSVI tutkimuksienkin jokseenkin horjuva rahoitus on tullut mm. keräysvaroina ja Italiassa virallinen taho on myös rahoittanut meneillään olevaa Brave Dreams tutkimusta. Rahoituksien suhteen Daavid vs Goljat asetelma on selkeä.

Mutta onko Swankin tutkimuslöydöksille löytynyt lisätukea tutkimuksissa? Buffalon yliopiston tutkijat mittasivat 492 MS-tautipotilaan veren rasva-arvoja suhteessa MS-taudin tilaan (mm. EDSS arvot ja magneettikuvantaminen). Heidän tutkimuksen päätulos oli se, että invaliditeetin eteneminen liittyi veren rasva-arvoihin; korkeammat LDL-, kokonaiskolesteroli sekä triglyseridi arvot assosioituivat invaliditeetin etenemiseen.

Toinen vastaava tutkimus tulee Australiasta, missä tutkijat mittasivat 141 RR-tautimuotoa sairastavan MS-potilaan veren rasva-arvoja. Heidän tutkimuksen tulos oli samankaltainen kuin edellä mainittu Buffalon yliopiston tutkimustulos:
"They found that the amounts of a number of different fats in the blood, including the high and low density lipoproteins (HDL and LDL), and triglycerides, were closely associated with disability level as measured by the Expanded Disability Status Score (EDSS). This association remained strong even when other potentially confounding factors such as smoking, exercise, age and sex were taken into account."

Alla oleva uutisotsikko liittyy em. Australialaistutkimukseen ja kuvan alla linkki julkaisuun:

Linkki: http://www.abc.net.au/news/2014-05-20/study-links-fat-levels-in-blood-with-ms-progress/5464072

Kanadalaisessa neurologijulkaisussa (5/2012) lääkäri nimeltään Michael Kadoch kirjoitti päätoimittajalle osoitetussa kannanotossa, että MS-tutkimuksen tulisi panostaa Roy Swankin tutkimuksia jatkaen. Hän kysyy, että onko MS-taudin keskushermoston heikentynyt verenvirtaus korjattavissa ravitsemuksellisin keinoin? Hän päättää tekstinsä varsin painokkaasti: "meidän tulisi jatkaa Swankin tutkimustyötä, jos me haluamme parantaa tämän sairauden". Olen kyllä erittäin paljon samaa mieltä kuin Michael Kadoch eli asian tutkimista tulisi jatkaa (kuvassa vain osa tekstistä), samoin kuin CCSVI tutkimuksia - näkemyseroista huolimatta.

MS AJALTA ENNEN LÄÄKITYKSIÄ

Muistan kun luin vuosia sitten neurologia kirjasta MS-taudista ja siinä oli maininta, että "lääkityksiä edeltävänä aikana MS-potilaat menehtyivät noin 5 - 10 vuotta sairauden alkamisesta..". Tämä lause luonnollisesti säikäytti tuolloin isosti ja jäi mielenpäälle. Kun vaimolleni annettu lääkitys ei sopinutkaan (se lähinnä lisäsi oireita) ja se jouduttiin lopettamaan, niin taas palautui mieleen tuon neurologia kirjasta lukemani lause, missä viitattiin siihen että ilman lääkityksiä potilas rapistuu ja menehtyy huomattavan nopeasti.

Minkälaista oli MS-potilaiden elämä ennen nykyaikaisten lääkityksien markkinoille tuloa? Tähän kysymykseen tuo vastausta ns. natural history eli taudin luonnollista kulkua kartoittaneet tutkimukset, joissa on seurattu pitkällä aikavälillä lääkkeettömien MS-potilaiden taudin kulkua. Täytyy myöntää, että olin samalla helpottunut ja yllättynytkin lukiessani natural-history tutkimuksia, sillä neurologia kirjasta lukemani pelottava lause oli jyrkässä ristiriidassa lukemieni tutkimuksien suhteen.

Vuonna 2002 julkaistussa Islantilaistutkimuksessa kartoitettiin 50 vuoden ajalta lääkkeettömien MS-potilaiden taudin etenemistä. Taudin eteneminen 372 potilaalla oli todellakin yllättävän hidasta, sillä peräti 70 %:lla EDSS arvo oli pienempi kuin neljä (4) 15 vuoden aikana ja 10 %:lla potilasta tauti oli edennyt vauhdikkaammin EDSS arvoon vähintään seitsemän (/). Ja edelleen 30 vuoden aikana peräti 50 %, siis puolella oli hyvä tilanne:

"yet after 30 years of disease 50% still remain
in the benign group, the other 50% being equally divided
between the medium and the severe groups."

Tutkimus: The natural history of untreated multiple sclerosis in Iceland. A total population-based 50 year prospective study


Kanadalaistutkija Helen Tremlett on myöskin tutkinut taudin luonnollista etenemistä ja hänen päätelmä oli se, että taudin luonnollinen kulku on yleistä käsitystä huomattavasti hitaampaa. Artikkelissaan "New perspectives in the natural history of multiple sclerosis" hän kartoitti eri kohorttitutkimuksien tuloksia ja niiden perusteella huomattavalla osalla lääkeettömistä MS-potilaista tauti on rauhallinen tai benigni:

Moni MS-potilas pohtii omaa hoitoaan ja joskus on tehtävä vaikeitakin valintoja esimerkiksi lääkityksien suhteen. Lääkityksien yksi ongelma on sivuoireet ja toisaalta sekin, että ne eivät sovi kaikille. Vaimoni kohdalla lääke ei sopinut ja tässä mielessä oli jokseenkin rauhoittavaa lukea esim. Kanadalaisyliopiston laaja tutkimus, missä lääkkeettömät ja interferonipotilaat olivat taudin etenemisen suhteen "samassa veneessä", tutkijat eivät siis löytäneet eroa ryhmien kesken. Tulos on samoilla linjoilla kuin puolueettoman Cochranen tulos.

Association Between Use of Interferon Beta and Progression of Disability in Patients With Relapsing-Remitting Multiple Sclerosis

Yksi maailman tunnetuimmista MS-tutkijoista on George Ebers ja hänkin on tutkinut MS-taudin luonnollista kulkua, sekä lääkityksien vaikutuksia pitkällä aikavälillä taudin kulkuun. Ebers on esittänyt varsin kriittisiä näkökulmia lääketutkimuksiin, Ebers on todennut, että nykylääkitykset eivät ole kyenneet hidastamaan taudin etenemistä. Linkin tuoreella videolla on paljon kiinnostavia kohtia, esim. relapsien määrä ei liity taudin etenemiseen.

Voiko MS-tautia hoitaa muuten kuin lääkkeillä. Ehdottomasti voi ja mielestäni tutkimusta tulisi enemmänkin suunnata muihinkin vaihtoehtoihin, esim. elämäntavat tai ravitsemus olisivat tärkeitä tutkimuskohteita - liittyvätkö ne taudin etenemiseen? Oma käsitykseni on se, että taudin etenemiseen liittyy useita tekijöitä ja erityisesti veren- tai selkäydinnesteen virtauksien poikkeavuudet ovat sieltä kiinnostavimmista suunnasta. .

MS FATIIKKI ON CCSVI:n SEURAUS?

Fatiikista on paljon kirjoitettu eri blogeissa, keskusteluryhmissä ja tieteellisissä julkaisuissakin. Mistä MS fatiikki johtuu? Miten se eroaa normaalista väsymyksestä? Joskus olen lukenut toteamuksia, että se olisi yksi MS-taudin ikävimpiä ja invalidisoivimpia oireita. Minulle MS fatiikki tuli tutuksi menneinä vuosina kun Marjalle iski fatiikkikohtauksia aika ajoin. Totta puhuakseni minun oli vaikea toisinaan ymmärtää sitä.. siis miten voi "virta loppua kuin seinään"? Mutta, niin usein kävikin ja se tarkoitti sitä, että Marja meni makuuasentoon - ei nukkumaan, vaan meni ikäänkuin latautumaan. Aikaa myöten toki sain jonkinlaisen käsityksen, että miltä se voi tuntua. Marjan kerronnan lisäksi, luin miten muut MS-potilaat ovat sen kokeneet, esim. mscrossroadsilla on lukuisia, hyviä ketjuja aiheesta: FATIIKKI

Sivusta seuranneena ja kokemuksia lukeneena, minulle tuli selkeähkö käsitys siitä, että fatiikki voi olla todella helvetilllinen ongelma - mikä kirjaimellisesti syö elämänlaatua. Monilla potilailla on ongelmaan erilaisia lääkityksiä ja olen ymmärtänyt, että niiden vaikutus on ollut vaihteleva. Mutta, mistä fatiikki johtuu? Mikä on tieteellinen selitys sille? CCSVI:n myötä nousi uusi selitysmalli, mikä kytkee aivojen verenvirtauksen fatiikkiin. Näin maallikon korvaan tämä on järkeenkäypä malli, sillä hidastunut tai poikkeava virtaus ihmisen tehokkaassa "prosessorissa" voi näkyä esim. fatiikkina - ei jaksa, koska aivokudos ei saa happea/ravinteita riittävästi. Onko asialle tieteellistä näyttöä? Kyllä on, siitäkin huolimatta että koko CCSVI on vielä lapsenkengissä:

Italialaisryhmän tutkimus 2010: "IS CHRONIC FATIQUE THE SYMPTOM OF VENOUS INSUFFICIENCY ASSOCIATED WITH MULTIPLE SCLEROSIS?
 --> 31 MS-potilaan ahtautuneet laskimot operoitiin ja mitttaukset keskittyivät fatiikkin. Tulos oli se, että fatiikki väheni dramaattisesti ja viimeisin mittaus tehtiin 12 kk:n kohdalla. Tutkijoiden päätelmä oli pohdiskeleva: onko fatiikki CCSVI:n oire?

Stanfordin Michael Daken tutkimus: Controversial MS Treatment Lessens Fatigue, Research At ISET 2011 Shows 
--> 30 Stanfordissa operoidun potilaan fatiikkia mitattiin vuoden aikana ja se oli vähentynyt puoleen.

Puolalaistutkijoiden 2012 lopussa julkaistu, laaja tutkimus: Endovascular Treatment for Chronic Cerebrospinal Venous Insufficiency in Patients with Multiple Sclerosis 
--> Kaikkiaan 340 MS-potilaan fatiikin tasoa mitattiin 6 kk operaation jälkeen. Tutkimustulos oli se, että fatiikki väheni tilastollisesti merkittävästi ja positiista oli se, että suurimman avun saivat fatiikista eniten kärsivät.

Tutkimuksien lisäksi useat operoidut ovat todenneet fatiikin helpottumisen ja valitettavasti osalla ei ole ollut vastaavaa kokemusta. Marjalla fatiikki käytännöllisesti katsoen loppui juhannuksena 2010, operaation myötä. Olemme kyllä nöyrän kiitollisia siitä ja varsinkin siitä, että se ei ole tullut takaisin. Vaikka fatiikki olikin Marjan oire, niin voin vakuuttaa että heijastui vahvasti minuunkin - samassa taloudessa kun asutaan, niin asiat paljolti jaetaan. Voimia kaikille fatiikin kanssa taisteleville, toivon todella että kenenkään ei tarvitsisi asiasta kärsiä.

                       Kuvassa ei ole Marja, mutta tuollaista se joskus oli:

Pallolaajennus ja laskimon uudelleen ahtautuminen

Operoidun laskimon re-stenoosi eli uudelleen ahtautuminen on yleinen ongelma ja tullut vastaan valitettavan monelle operoidulle. Jo Zambonin tutkimusryhmän pilottitutkimuksessa todettiin, että noin puolella operoiduista laskimo oli ahtautunut uudelleen 1,5 vuoden aikana.

Tiedän useita suomalaisia, joilla operaatio on antanut ensi alkuun hyvän vasteen oireiden helpottumisena, mutta jossakin vaiheessa oireet ovat tulleet takaisin. Tunnetuin esimerkki Suomessa lienee Saija Varjus, joka kertoi blogissaan operaation jälkeen olotilan kohentumisesta - mutta myöhemmin oireet hiipineet takaisin ja kontrollikäynnillä todettiin laskimon uudelleen ahtautuminen. Saija Varjus päätyi siihen, että ei maksanut uutta operaatiota eli laskimoahtauma jäi korjaamatta. CCSVI ryhmässä uudelleen ahtaumasta on keskusteltu ajan saatossa useita kertoja ja valitettavan monelle ilmiö on tuttu. Osa on käynyt uudelleen operaatiossa ja osa ei, mikä on täysin ymmärrettävä päätös - kun ei ole takeita siitä, että hoitotulos säilyy ja operaatio on kallis investointi.

Osalla operoiduista hoitotulos on pysynyt jo todella pitkään. Marjalla tulee 3 vuotta operaatiosta kesäkuussa ja nippu oireita on pysynyt poissa tämän ajan. Mikä selittää sen, miksi joillakin laskimo pysyy "auki" ja miksi osalla ahtautuu uudelleen? Tähän ei ole toistaiseksi (tietääkseni) löytynyt selkeää syytä. Muistan lukeneeni lähinnä sen tyypistä selitystä että se "johtuu laskimon rakenteesta", sillä on taipumus ahtautua uudelleen". Toisaalta jos vertaillaan tulosta jugular ja azygoslaskimon suhteen, niin jälkimmäisellä ei juurikaan esiinny uudelleen ahtautumista. Mikä tämän mahtaa selittää?
Yksi mahdollinen selitys voi olla sijainti? Ihmisen kaulan alue on "liikkuvaa" ja kaulassa on paljon erilaisia lihaksia ja rakenteita - jotka voivat muodostaa ulkoisia esteitä ja puristuksia ohut seinäisille laskimoille. Tässä kuussa (5/2013) on julkaistu pari tutkimusta, joissa ulkoinen kompressio (lihas, luu, valtimo) on estänyt verenvirtauksen jugulaslaskimoissa. Molemmissa tutkimuksissa todetaan, että asia vaatii lisää tutkimuksia - mikä vaikutus ulkoisella kompressiolla on? Miten se voidaan hoitaa? Miten se liittyy CCSVI:n laskimon sisäisiin virtausesteisiin?


Zambonin tutkimusryhmä julkaisi nyt toukokuussa 2013 kiinnostavan tapaustutkimuksen, missä noin 40 vuotias nainen operoitiin pallolaajennuksella ja ensi alkuun hoitotulos oli ollut hyvä, niin hemodynaamisesti kuin MS-oireiden osalta. Hänen EDSS arvo putosi kolmesta kahteen ja oireet helpoittuivat. Vajaan vuoden kuluessa naisen oireet tulivat takaisin ja hänet tutkittiin tarkemmin. Tutkijat löysivät häneltä lihaskompression eli ns. omohyoid-lihas painoi jugularlaskimoa. Tutkijat totesivat tässä vaiheessa, että pallolaajennus ei ole hyvä ratkaisu ja sen sijaan tekivät kirurgisen operaation, jolla korjattiin tämä lihaksen kompressio. Lopputulos oli rohkaiseva, sillä kaksi vuotta operaation jälkeen naisen EDSS arvo oli laskenut kolmesta yhteen ja MS-oireet olivat helpottuneet ja verenvirtauskin oli säilynyt nyt hyvänä:

"The neurologist scored an EDSS value of 1 and did
not report any other MS relapses. The patient selfreported
absence of paresthesia and chronic fatigue"

 Koko tutkimus (Zamboni ym. 2013, Phebology):
The omohyoid muscle entrapment of the internal jugular vein. A still unclear pathogenetic mechanism 

Toisessa tuoreessa tutkimuksessa (Radak ym. 2013, Phlebology) yhdistelivät kuvantamismetodeja ja pyrkivät näin saamaan laajempaa käsitystä virtauksista kaulan alueella. Tutkittuaan kattavasti 51 MS-potilasta, he havaitsivat yllätyksekseen, että jopa puolella on ulkoinen tekijä painamassa jugularlaskimo. Tämä ulkoinen tekijä oli yleensä selkänikama tai kaulanvaltimo. Tutkijat pohtivatkin ilmiötä mm. hoidon suhteen - onko pallolaajennus riittävä hoito kun laskimoon kohdistuu myös ulkoinen kompressio?  (kuvaa tutkimuksesta)

Tutkimus (Radak ym. 2013, Pheblology):
Incidence and distribution of extravascular compression of extracranial venous pathway in patients with chronic cerebrospinal venous insufficiency and multiple sclerosis


Itselle tuli sellainen tuntuma, että CCSVI on vielä alkumetreillä ja paljon on vielä tutkimustyömaata asian suhteen. Mitä tulee hoitoon, niin se tulisi toteuttaa kotimaassa ja uskon että tämä vielä joskus totetuu.

SUOMALAISEN MS-TUTKIJAN LUENTO CCSVI:stä

Eräs Suomen johtavista MS-tutkijoista luennoi jokunen kuukausi sitten CCSVI:stä. En päässyt paikalle, mutta muutamia tuttaviani oli kuuntelemassa luentoa ja kuulin tutultani kerronnan keskeisimmät seikat. Mielestäni luennossa esitetyt seikat olivat paljolti samaa mitä neurologit maailmalla esittävät - Zambonin löydöstä ja jopa itse Zambonia väheksyvään tapaan. Heitän muutaman ajatuksen kuulemastani:

"Paolo Zamboni - suonikohjulääkäri"

Zambonia on CCSVI:n myötä usein vähätelty, ikäänkuin hän olisi vain pienen kylän suonikohjulääkäri. Tämä ei ihan pidä paikkansa, vaan Paolo Zamboni on moneen kertaan kansainvälisesti palkittu, kovan tason laskimoasiantuntija ja -tutkija. Alunperin hän oli verisuonikirurgian parissa, mutta vakava hermostollinen sairaus esti häntä jatkamasta kirurgian parissa. Toiminut yliopiston professorina vuodesta 1987.

"MS-aivoissa ei ole rautakertymiä, nehän näkyisivät magneettikuvissa" 

Tämä luennon väittämä herätti minussa aikamoista hämmennystä. Tuosta en voi kuin olla täydellisen eri mieltä. Raudan kertyminen MS-aivoihin ei ole uusi asia, vaan jo -80 luvulta lähtien löytyy tutkimuksia aiheesta. Ihan pikaisestikin naputtamalla pubmediin hakusanat: multiple sclerosis iron saa jo todella linkkipläjäyksen nähtäväksi ja kun vilkaisee haun tuloksia, niin minun mielestä on todella vaikea sulattaa luennolla kuultua. Ensimmäiset magneettikuvantamistutkimukset raudan kertymisen suhteen ovat jo noin 25 vuotta vanhoja: Reduced signal intensity on MR images of thalamus and putamen in multiple sclerosis: increased iron content?

Kuvantamismetoditkin ovat toki jalostuneet vuosikymmenien aikana ja rautakertymien kuvantamisessa on käytetty uusia metodoja, jotka ovat erityisen herkkiä havaitsemaan rautaa. Esimerkiksi Mark Haacken käyttämä SWI kuvantaminen tuottaa näinkin hienoja kuvia MS-aivoista:

k

Professori Haacken magneettikuvantamistutkimukset antavat tukea CCSVI:n rautapitoisuuksien kertymiselle, esim. Iron stores and cerebral veins in MS studied by susceptibility weighted imaging. Tutkimuksen loppupäätelmä: "iron may serve as a biomarker of venous vascular damage in multiple sclerosis. The backward iron accumulation pattern seen in the basal ganglia and thalamus of most MS patients is consistent with the hypothesis of venous hypertension."

Yksi tunnetuimpia rautapitoisuuksia tutkineista on Rohit Bakshi, joka nousi otsikoihin noin 10 vuotta sitten. Hänestä on hyvä artikkeli vuodelta 2003 webmd:ssä: Multiple Sclerosis Tied to Iron in Brain. Bakshi oli ensimmäisiä tutkijoita, joka havaitsi raudan määrän liittyvän MS-taudin etenemiseen. Mielestäni tätä aihetta tulisi tutkia laajemmaltikin, suomalaistutkimuksia ei aiheesta löydy.

Rohit Bakshi MD, Buffalo University

"kudostutkimuksissa ei ole havaittu raudan kertymistä"

Tästäkin aiheesta löytyy erittäin kiinnostava tutkimus vuodelta -88, jolloin brittiläinen C.Adams tutki MS-vainajien aivoja, ja erityisesti laskimoita. Tutkimus löytyy nimellä perivascular iron deposition and other vascular damage in multiple sclerosis ja se osaltaan vahvistaa laskimopoikkeavuuksien liittyvän MS-tautiin. Adams havaitsi että MS-aivoissa on terveiden kontrollien aivokudokseen verrattuna kohonneita rautapitoisuuksia, tulehtuneitan laskimoiden seinämiä ja "tihkuvia suonia". Toinenkin rautapitoisuuksia kartoittanut aivokudostutkimus osoittaa että MS-aivoihin todellakin kertyy rautaa: Iron deposits surrounding multiple sclerosis plaques . Tutkimuksessa 5:n MS-potilaan ja 6:n kontrollin aivokudosta vertailtiin ja MS-potilaiden plakkien lähieisyydessä ja verisuonissa havaittiin positiivset tulokset raudan suhteen. Tutkijat päättelivät että tuo rauta oli tullut suonista "tihkumalla".

"Myelinated white matter near the lesion contained numerous iron-laden ovoid bodied and axons that stained positively for iron. Positive reactions were also found within blood vessels of gray matter near the lesion. A possible source of the iron was extravasated blood"


"dopplertutkimus ei ole luotettava, koska se ei ole toistettavissa"

Tämän toteamuksen suhteen olen osittain samoilla linjoilla, sillä maailmalla on jo aikamoinen määrä dopplertutkimuksia joiden tulokset poikkeavat toisistaan. On tutkimuksia joissa CCSVI:tä ei ole havaittu kenelläkään ja vastaavasti tutkimuksia joissa löydösprosentti on 90 - 100. Asiaa on kommentoinut usea asiantuntija ja kaksi ehkäpä oleellisinta asiaan vaikuttavaa seikkaa on 1) eri tutkimusmetodit ja 2) koulutuksen/harjoituksen merkitys. Olen katsonut useita luentoja, joissa dopplerasiantuntijat kertovat omista tutkimuksistaan ja yksi asia nousee heidän kerronnassaan ja se on koulutus + harjoittelu. Hyvän käsityksen aiheesta saa esim. katsomalla vuoden 2012 "International Society for Neurovascular disease" luennot. Sivulla on luennointia ainakin 20-30 tuntia.
Italiassa on tällä hetkellä valtava tiedesota aiheesta, sillä neurologien johtamassa COSMO tutkimuksesa ei löydetty CCSVI:tä kuin noin kolmella %:lla MS-diagnosoiduista ja kontrolleista saman verran. Nyt usea laskimoalan asiantuntija on noussut julkisuuteen ja todenneet että COSMO:n tulos ei ole pätevä, sillä heidän löydösprosenttin on 90-100 %:n luokkaa. He ovatkin tarjoutuneet toistamaan COSMO tutkimuksen ja esittäneet että tekevät dopplermittaukset uudelleen samoille tutkittaville ja myös sokkoutetusti. Tuorein italialaisten dopplertutkimus kartoitti 823 tutkittavan laskimot ja sen tulokset olivat seuraavat:


- 5 % (N=60) kontrolleilla CCSVI
- 90 % (N=696)  MS-potilailla CCSVI
- ja operoiduista 69 %:lla (N=127) negatiivinen CCSVI tulos, eli laskimo pysyneet auki - mikä assioitui oireiden suhteen suotuisasti. Päätelmässä todettiinkin että pallolaajennuksella saadaan korjattua epänormaali verenirtaus, suurimmalla osalla operoiduista.

Olen siinä käsityksessä, että doppler on osaavissa käsissä oikein hyvä tutkimusväline. CCSVI:n diagnosoinnissa on esitetty uusia metodeja, ja tutkimuskentälllä on ollut paljon puhetta siitä, että tutkimukset tulisi tehdä usean metodin yhdistelmällä, jolloin tulos on luotettava.

"italilaistutkimuksessa operaatiossa käyneillä ei havaittu merkittävää vaikutusta"

Italiaisten neurologien tutkimustulos on tyystin eri linjoilla kuin verisuonikentän vastaavat tutkimukset. . Italiaistutkimuksessa operaation vaikutusta katsottiin vain EDSS arvojen muutoksina ja relapsien määrissä ja heidän lopptulos oli se, että "ei merkittävää hyötyä". Tutkimuksen tiimoilta kritiikkiä on noussut seuraavien seikkojen suhteen:
- tutkimuksessa on kartoitettu potilaita jotka on hoidettu "jossakin", ei tarkempaa kerrontaa missä. Operaatio ei ole kuin "asperiinin ottaminen", klinikkojen laatu / erot voivat vaihdella
- ei analyysiä / mainintaa laskimopoikkeavuuksista
- tutkimuksen tiedonkeruu totetutettu kyselykaavakkeella
- vain 37 %:lla tutkittavista otettiin operaation jälkeinen MRI
- relapsien määrää ennen operaatiota ei mainita
- tutkittavista oli yli puolella progressiivinen tautimuoto ja jo korkeilla EDSS arvoilla. Tämä varsin poikkeuksellista.
- turvallisuuden suhteen jälleen eri näkemys/korostus kuin aiemmin tehdyissä safety-tutkimuksissa (jotka toteutettu samalla klinikalla, esim. New York:n tutkimus)
- tiivistelmästä oli jätetty pois aika tärkeä yksityikohta - 53 %:a operoiduista koki elämänlaatunsa parantuneen. Tämä sivuutettiin jälkikäteen plaseboefektinä.

Tiettyjä seikkoja on jo noussut aiemmissa pilottitutkimuksissa, mm. se että EDSS arvoissa ei tapahdu mitään merkittävää - tosin on yksilöitä joilla on tapahtunut isoja muutoksia. Operaation ylesimmät vaikutukset liittyvät fatiikin helpottumiseen, "aivosumuun", tasapainoaistin, spastisuuden tai virtsaamisongelmien korjaantumiseen. Tässäkin paljon yksilöllistä vaihtelua. Taannoin tutkijat esittivät että hoidon tuloksien arviointiin voisi osallistua neurologien lisäksi muitakin ammattilaisia, esim. fysioterapeutit. Hoitotuloksen mittaaminen jää aika kapeaksi jos katse on vain aktiivisissa plakeissa tai relapseissa.

Vaimollani EDSS arvoissa ei tapahtunut kuin pieni muutos parempaan (EDSS 1 --> 0), sillä hänen ongelma ei ollut niinkään kävely (EDSS keskittyy liikkumiskyvyn ympärille) - mutta ongelmia riitti fatiikin, mielialojen, kehon oikean puolen voimattomuuden ja tasapainon suhteen. Muutos elämänlaadussa oli jotakin mitä on vaikea pukea sanoiksi. Toivon todella että vastaavan voisi kokea muutkin MS-tautia sairastavat. Tutkimus laskimoiden suhteen on vasta alkumetreillä ja olen täysin luottavainen että lisää tärkeää tietoa kertyy jatkossa.