Eräs Suomen johtavista MS-tutkijoista luennoi jokunen kuukausi sitten CCSVI:stä. En päässyt paikalle, mutta muutamia tuttaviani oli kuuntelemassa luentoa ja kuulin tutultani kerronnan keskeisimmät seikat. Mielestäni luennossa esitetyt seikat olivat paljolti samaa mitä neurologit maailmalla esittävät - Zambonin löydöstä ja jopa itse Zambonia väheksyvään tapaan. Heitän muutaman ajatuksen kuulemastani:
"Paolo Zamboni - suonikohjulääkäri"
Zambonia on CCSVI:n myötä usein vähätelty, ikäänkuin hän olisi vain pienen kylän suonikohjulääkäri. Tämä ei ihan pidä paikkansa, vaan Paolo Zamboni on moneen kertaan kansainvälisesti palkittu, kovan tason laskimoasiantuntija ja -tutkija. Alunperin hän oli verisuonikirurgian parissa, mutta vakava hermostollinen sairaus esti häntä jatkamasta kirurgian parissa. Toiminut yliopiston professorina vuodesta 1987.
"MS-aivoissa ei ole rautakertymiä, nehän näkyisivät magneettikuvissa"
Tämä luennon väittämä herätti minussa aikamoista hämmennystä. Tuosta en voi kuin olla täydellisen eri mieltä. Raudan kertyminen MS-aivoihin ei ole uusi asia, vaan jo -80 luvulta lähtien löytyy tutkimuksia aiheesta. Ihan pikaisestikin naputtamalla pubmediin hakusanat: multiple sclerosis iron saa jo todella linkkipläjäyksen nähtäväksi ja kun vilkaisee haun tuloksia, niin minun mielestä on todella vaikea sulattaa luennolla kuultua. Ensimmäiset magneettikuvantamistutkimukset raudan kertymisen suhteen ovat jo noin 25 vuotta vanhoja: Reduced signal intensity on MR images of thalamus and putamen in multiple sclerosis: increased iron content?
Kuvantamismetoditkin ovat toki jalostuneet vuosikymmenien aikana ja rautakertymien kuvantamisessa on käytetty uusia metodoja, jotka ovat erityisen herkkiä havaitsemaan rautaa. Esimerkiksi Mark Haacken käyttämä SWI kuvantaminen tuottaa näinkin hienoja kuvia MS-aivoista:
k
Professori Haacken magneettikuvantamistutkimukset antavat tukea CCSVI:n rautapitoisuuksien kertymiselle, esim. Iron stores and cerebral veins in MS studied by susceptibility weighted imaging. Tutkimuksen loppupäätelmä: "iron may serve as a biomarker of venous vascular damage in multiple sclerosis. The backward iron accumulation pattern seen in the basal ganglia and thalamus of most MS patients is consistent with the hypothesis of venous hypertension."
Yksi tunnetuimpia rautapitoisuuksia tutkineista on Rohit Bakshi, joka nousi otsikoihin noin 10 vuotta sitten. Hänestä on hyvä artikkeli vuodelta 2003 webmd:ssä: Multiple Sclerosis Tied to Iron in Brain. Bakshi oli ensimmäisiä tutkijoita, joka havaitsi raudan määrän liittyvän MS-taudin etenemiseen. Mielestäni tätä aihetta tulisi tutkia laajemmaltikin, suomalaistutkimuksia ei aiheesta löydy.
 |
| Rohit Bakshi MD, Buffalo University |
"kudostutkimuksissa ei ole havaittu raudan kertymistä"
Tästäkin aiheesta löytyy erittäin kiinnostava tutkimus vuodelta -88, jolloin brittiläinen C.Adams tutki MS-vainajien aivoja, ja erityisesti laskimoita. Tutkimus löytyy nimellä perivascular iron deposition and other vascular damage in multiple sclerosis ja se osaltaan vahvistaa laskimopoikkeavuuksien liittyvän MS-tautiin. Adams havaitsi että MS-aivoissa on terveiden kontrollien aivokudokseen verrattuna kohonneita rautapitoisuuksia, tulehtuneitan laskimoiden seinämiä ja "tihkuvia suonia". Toinenkin rautapitoisuuksia kartoittanut aivokudostutkimus osoittaa että MS-aivoihin todellakin kertyy rautaa: Iron deposits surrounding multiple sclerosis plaques . Tutkimuksessa 5:n MS-potilaan ja 6:n kontrollin aivokudosta vertailtiin ja MS-potilaiden plakkien lähieisyydessä ja verisuonissa havaittiin positiivset tulokset raudan suhteen. Tutkijat päättelivät että tuo rauta oli tullut suonista "tihkumalla".
"Myelinated white matter near the lesion contained numerous iron-laden ovoid bodied and axons that stained positively for iron. Positive reactions were also found within blood vessels of gray matter near the lesion. A possible source of the iron was extravasated blood"
"dopplertutkimus ei ole luotettava, koska se ei ole toistettavissa"
Tämän toteamuksen suhteen olen osittain samoilla linjoilla, sillä maailmalla on jo aikamoinen määrä dopplertutkimuksia joiden tulokset poikkeavat toisistaan. On tutkimuksia joissa CCSVI:tä ei ole havaittu kenelläkään ja vastaavasti tutkimuksia joissa löydösprosentti on 90 - 100. Asiaa on kommentoinut usea asiantuntija ja kaksi ehkäpä oleellisinta asiaan vaikuttavaa seikkaa on 1) eri tutkimusmetodit ja 2) koulutuksen/harjoituksen merkitys. Olen katsonut useita luentoja, joissa dopplerasiantuntijat kertovat omista tutkimuksistaan ja yksi asia nousee heidän kerronnassaan ja se on koulutus + harjoittelu. Hyvän käsityksen aiheesta saa esim. katsomalla vuoden 2012 "International Society for Neurovascular disease" luennot. Sivulla on luennointia ainakin 20-30 tuntia.
Italiassa on tällä hetkellä valtava tiedesota aiheesta, sillä neurologien johtamassa COSMO tutkimuksesa ei löydetty CCSVI:tä kuin noin kolmella %:lla MS-diagnosoiduista ja kontrolleista saman verran. Nyt usea laskimoalan asiantuntija on noussut julkisuuteen ja todenneet että COSMO:n tulos ei ole pätevä, sillä heidän löydösprosenttin on 90-100 %:n luokkaa. He ovatkin tarjoutuneet toistamaan COSMO tutkimuksen ja esittäneet että tekevät dopplermittaukset uudelleen samoille tutkittaville ja myös sokkoutetusti. Tuorein italialaisten dopplertutkimus kartoitti 823 tutkittavan laskimot ja sen tulokset olivat seuraavat:
- 5 % (N=60) kontrolleilla CCSVI
- 90 % (N=696) MS-potilailla CCSVI
- ja operoiduista 69 %:lla (N=127) negatiivinen CCSVI tulos, eli laskimo pysyneet auki - mikä assioitui oireiden suhteen suotuisasti. Päätelmässä todettiinkin että pallolaajennuksella saadaan korjattua epänormaali verenirtaus, suurimmalla osalla operoiduista.
Olen siinä käsityksessä, että doppler on osaavissa käsissä oikein hyvä tutkimusväline. CCSVI:n diagnosoinnissa on esitetty uusia metodeja, ja tutkimuskentälllä on ollut paljon puhetta siitä, että tutkimukset tulisi tehdä usean metodin yhdistelmällä, jolloin tulos on luotettava.
"italilaistutkimuksessa operaatiossa käyneillä ei havaittu merkittävää vaikutusta"
Italiaisten neurologien tutkimustulos on tyystin eri linjoilla kuin verisuonikentän vastaavat tutkimukset. . Italiaistutkimuksessa operaation vaikutusta katsottiin vain EDSS arvojen muutoksina ja relapsien määrissä ja heidän lopptulos oli se, että "ei merkittävää hyötyä". Tutkimuksen tiimoilta kritiikkiä on noussut seuraavien seikkojen suhteen:
- tutkimuksessa on kartoitettu potilaita jotka on hoidettu "jossakin", ei tarkempaa kerrontaa missä. Operaatio ei ole kuin "asperiinin ottaminen", klinikkojen laatu / erot voivat vaihdella
- ei analyysiä / mainintaa laskimopoikkeavuuksista
- tutkimuksen tiedonkeruu totetutettu kyselykaavakkeella
- vain 37 %:lla tutkittavista otettiin operaation jälkeinen MRI
- relapsien määrää ennen operaatiota ei mainita
- tutkittavista oli yli puolella progressiivinen tautimuoto ja jo korkeilla EDSS arvoilla. Tämä varsin poikkeuksellista.
- turvallisuuden suhteen jälleen eri näkemys/korostus kuin aiemmin tehdyissä safety-tutkimuksissa (jotka toteutettu samalla klinikalla, esim. New York:n tutkimus)
- tiivistelmästä oli jätetty pois aika tärkeä yksityikohta - 53 %:a operoiduista koki elämänlaatunsa parantuneen. Tämä sivuutettiin jälkikäteen plaseboefektinä.
Tiettyjä seikkoja on jo noussut aiemmissa pilottitutkimuksissa, mm. se että EDSS arvoissa ei tapahdu mitään merkittävää - tosin on yksilöitä joilla on tapahtunut isoja muutoksia. Operaation ylesimmät vaikutukset liittyvät fatiikin helpottumiseen, "aivosumuun", tasapainoaistin, spastisuuden tai virtsaamisongelmien korjaantumiseen. Tässäkin paljon yksilöllistä vaihtelua. Taannoin tutkijat esittivät että hoidon tuloksien arviointiin voisi osallistua neurologien lisäksi muitakin ammattilaisia, esim. fysioterapeutit. Hoitotuloksen mittaaminen jää aika kapeaksi jos katse on vain aktiivisissa plakeissa tai relapseissa.
Vaimollani EDSS arvoissa ei tapahtunut kuin pieni muutos parempaan (EDSS 1 --> 0), sillä hänen ongelma ei ollut niinkään kävely (EDSS keskittyy liikkumiskyvyn ympärille) - mutta ongelmia riitti fatiikin, mielialojen, kehon oikean puolen voimattomuuden ja tasapainon suhteen. Muutos elämänlaadussa oli jotakin mitä on vaikea pukea sanoiksi. Toivon todella että vastaavan voisi kokea muutkin MS-tautia sairastavat. Tutkimus laskimoiden suhteen on vasta alkumetreillä ja olen täysin luottavainen että lisää tärkeää tietoa kertyy jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti