sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Jälleen ristiriitainen tutkimustulos




Susan Sullivan, the province’s minister of health and community services
 listens as Dr. William Pryse-Phillips, emeritus professor of medicine (neurology)
 at MUN and lead researcher of the multiple sclerosis observational study, 
speaks to reporters...

Kesäkuun 7. 2012 Kanadan media julkaisi tutkimusuutisen, mikä on herättänyt paljon keskustelua, erityisesti Kanadassa ja netin keskustelupalstoilla. Asiaa uutisoitiin muutamissa lehdissä, esim. näin: Study Results Disappointing for MS Patients










 Tuossa tutkimuksessa oli mukana 30 MS-potilasta, joiden laskimot operoitiin ja 10 MS-potilasta kontrollina. Tutkimuksen keulakuva neurologi William Pryce-Phillips kertoi uutisoinneissa kutakuinkin sen että "ei havainnut operoiduissa medikaalisesti mitattavia muutoksia". Artikkeleista ei saanut selvyyttä tutkimuksen yksityikohdista, eli mitä tarkalleen on mitattu, tekstissä oli lähinnä mainintaa että on tehty sarja erilaisia kognitiivisia ja fyysisiä testejä.

Uutisessa on montakin hämmentävää asiaa, mm. se että operoidut raportoivat oireidensa helpottuneen, artikkelista lainaten: "..some patients did experience small benefits, such as, better balance, warmer hands and more energy" eli nuo edellä kuvatut oireet on aikaisemmin liitetty erityisesti CCSVI:n yhteyteen, mutta tässä tutkimuksessa näyttää että ne sivuutetaan tyystin. Esimerkiksi fatiikki vaivaa noin 80-90 %:a MS-tautia sairastavista ja usein olen lukenut että "fatiikki on invalidisoivin oire MS-taudissa". Tuon edellisen väittämän voin ymmärtää ajoilta jolloin vaimo kärsi fatiikista - pahimmillaan hän ei voinut kuin maata sängyssä odottaen fatiikin hellittävän. CCSVI:n ja fatiikin tiimoilta on julkaistu erillinen tutkimuskin, minkä lopputulema oli se että fatiikki on todennäköisesti vajaan laskimovirtauksen oire:
Is chronic fatigue the symptom of venous insufficiency associated with multiple sclerosis? A longitudinal pilot study   Myös Stanfordin yliopiston professori Micheal Dake julkaisi tutkimuksistaan tuloksia vuoden 2011 alussa: Controversial MS Treatment Lessens Fatigue . Amerikkalaisilla Stanfordissa operoiduilla fatiikki oli helpottunut ja vähentynyt radikaalisti.

Edelleen hämmentäväksi tuon tuoreen kanadalaistutkimuksen tuloksen tekee se, että tietääkseni se on ainoa pilottitutkimus  missä ei ole havaittu positiivisia muutoksia. Maaliskuussa 2012 kaksi eri jenkkitutkimusta raportoivat suotuisista vaikutuksista operoiduilla ja tuloksia pidettiin lupaavina ja rohkaisevina. Toinen tutkimuksista oli Chicagon yliopiston tekemä ja siinä oli mukana 94 tutkittavaa ja toisen tutkimuksen takana oli New York:n kokenut ryhmä (N = 192). Aiheesta lyhyesti aiemmassa blogikirjoituksessani: Myös Radiology-Today uutisoi USA:n kahdesta kliinisestä tutkimuksesta

Jälleen olemme siis tilanteessa, missä aiheesta tulee kahdenlaista tutkimusdataa. Alla olevassa kuvassa tilanne konkretisoituu hyvin, tutkimus 1 uutisoitu maaliskuussa ja tutkimus 2 kesäkuun alussa 2012:



Kun CCSVI asiaa on seurannut jo yli parin vuoden ajan, niin ei voi olla huomaamatta tiedekenttien kahtiajakoa ja ei myöskään sitä, että tutkimuksia voidaan tehdä jo ennalta asetetun näkemyksen ja päämäärään mukaan. Tästä aiheesta luennoi kanadalaiskirurgi Sandy Mcdonald noin vuosi sitten New Yorkissa pohtiessaan dopplertutkimuksien valtavaa kuilua puolesta ja vastaan. McDonald:n mukaan kärjistetysti ilmaisten tutkimustulos on jo ennalta tiedossa ja asetelma luotu siten että haluttu tulos toteutuu. Tiedekentällä on vilahdellut jopa "likaisia temppuja", esim. alkukeväästä 2012 USA:ssa pidyssä AAN (=American Academy of Neurology) vuotuisessa kokoontumisessa New Orleans:ssa, ohjelmaan oli merkitty Kuwaitilainen neurologi puhumaan maassaan tehdystä pilottittutkimuksesta. Tutkimustiivistelmäkin oli vähän aikaa julkisesti nähtävillä AAN:n sivuilla, mutta se poistettiin nopeasti kun osoittautui että ryhmän neurologi oli tehnyt oman "tutkimuksen", missä tulos että operaatioilla oli ainoastaan negatiivisia vaikutuksia MS-potilaisiin (!!). Kuwaitin ryhmän verisuonikirurgi kirjottikin asiasta vastineen: Open Letter from the Kuwait CCSVI team sent to the AAN. Tällaiset seikat eivät ole omiaan lisäämään luottamusta tutkimuskentän tapahtumiin.

Täytyy sanoa että on ollut aika ajoin vaikea ymmärtää miksi neurologinen kenttä on kokenut tämän asian suoranaisen vastenmielisenä ja vaikeana asiana. USA:n neurologi Jack Burks on tunnettu alallaan ja hän on osallisena CCSVI asiantuntijoiden järjestämissä konferensseissa kommentoimassa. Burks:n tavoite on saada aikaan yhteistyötä tiedekentällä asian tutkimiseksi. Hän kertoi keväällä järjestetyss ISNVD konferenssissa todella suoraan että asia on neurologialle todella vaikea ja kuvaili kuinka ECTRIMS tapahtumassa neurologit "repivät CCSVI:n palasiksi", eikä hän ole milloinkaan nähnyt vastaavaa ja totesi että "se oli kamalaa". Näinkö tiedettä tehdään?

Dr. Jack Burks "mitä neurologia ajattelee CCSVI:stä?"

Dr. Jack Burks, tunnettu MS-tutkija (USA)

tiistai 22. toukokuuta 2012

Anekdoottiset kokemukset



Kun olen seurannut CCSVI:n vaiheita kesästä 2009, niin yksi seikka on pistänyt silmään ja se on ihmisten kertomat kokemukset operaatiosta. Internetin myötä nämä kokemukset ovat levinneet valtavalla voluumilla ja vauhdilla ympäri maapalloa. Kymmenissä maissa on muodostunut internet-yhteisöjä, missä aiheesta keskustellaan ja kokemuksia jaetaan. Suomessa tällaisena virtuaaliyhteisönä toimii "CCSVI finland", missä jäeniä on kaikkiaan n. 550. Ryhmässä laskimo-operaatiossa käyneet ovat kertoneet kokemuksistaan ja kokemuksien kirjo on laaja; osalla operaatio ei ole antanut näkyvää tulosta, osalle tullut ensin hyvät efektit - mitkä saattaneet kadota (mahdollisen uudelleen ahtauman myötä), joillekin on tullut kohtuullisen hyvät tulokset ja osalla operoiduista huikean hyvät vasteet - jopa niinkin että kaikki MS-oireet ovat kadonneet. New York:n tutkimusryhmää edustava prof. Gary Siskin on jossakin vaiheessa puhunut "1/3-säännöstä", eli he ovat havainneet seuraavaa: 1/3 = ei näkyvää vaikutusta, 1/3 positiivinen vaikutus ja 1/3 radikaalisen positiivinen efekti. (USA:n tuoreimmat 2 kliinistä pilottitutkimusta mittasivat hyviä vaikutuksia 55-75 % :lla operoiduista)

CCSVI tutkijat / lääkärit ovat todenneet että koko aihe on uusi ja vielä "lapsen kengissä", mikä on hyvä asia siinä mielessä että hoito ei ole vielä optimi. Todennäköisesti se tulee vielä jalostumaan ja tulevat tutkimukset antavat lisävastauksia mm.
- miksi hoitovasteet vaihtelevat?
- miten re-stenoosin mahdollisuus pienenisi?
- mikä on rautapitoisuuksien rooli asiassa?
- mikä vaikutus MS-taudin etenemiseen?
- mikä olisi paras tapa diagnosoida CCSV?
- onko osa oireista enemmänkin CCSVI-oireita?
- mikä olisi optimaalinen operaation jälkihoito?
- yhdistelmähoito? (lääke, fysioterapia, ravitsemus)

Operaatiosta hyötyneet kertovat useimmiten että hyödyt liittyvät yleensä seuraaviin oireissin, jotka mahdollisesti helpottuvat / jopa poistuvat:
- fatiikki
- "aivosumu"
- lämmönsieto
- tasapaino
- virtsarakon toiminta
- spastisuus
- kehon hallinta / voimaantuminen

75-97 % MS-potilaista kärsii fatiikista












Eroja tuntuu löytyvän siinäkin suhteessa että jollakin operaatio saattaa vaikuttaa selkeästi vain yhteen oireeseen ja jollakin toisella moneen oireeseen. Vaimoni eli Marjan kohdalla tapahtui tuo jälkimmäinen eli hänellä tilanne korjaantui radikaalisti ja kutakuinkin kaikki oireet korjaantuivat miltei kokonaan ja operaatiosta on kohta kulunut 2 vuotta. Tieteen tekijälle / MS-tutkijalle Marjan kokemus yksittäisesti tarkasteltuna on vain "anekdootti", tarina - mutta Marjalle ja meidän perheelle kuin lottovoitto.

Ihmisten kokemuksia on ollut paljon mediassa maailmalla, erityisesti Kanada-Usa suunnalla. Keräilin joitakin artikkeleita viimeisen puolen vuoden ajalta. Korostan että nämä niitä kokemuksia, missä toimenpidettä voidaan sanoa onnistuneeksi:



Perry back working following MS treatment 
"It has been almost a year now since having this treatment and with the headaches alone being gone it was well worth it. I don't get as fatigued anymore and I definitely have a lot more energy. The numbness and tingling in my feet and hands have disappeared and I find that my balance is way better"


Dale Perry and his daughter Kenadee. Dale said that he is
 feeling well following his Liberation Treatment that he experienced
 in Poland in 2011.



Doctors talk about controversial treatment for MS 
"Carol Schumacher says she is finally able to walk without a cane and she believes her improvement is the result of a controversial treatment for multiple sclerosis"




'I got my life back' appeal panel told  
"As the disease progressed, the 48-year-old single mother... was forced into a wheelchair, lost her driver's licence and suffered such agonizing pain in her legs that she told relatives she wished she could cut them off.
...
She now walks with the aid of two canes - painstakingly, but she walks. Her ice-cold hands and feet have warmed.
Colour has returned to her face. The pain in her legs has subsided. For the first time ever, an MRI showed no new MS lesions in her brain. She's even been able to regain her driver's licence.
"I got my life back," she said this week during a hearing at the Westin Hotel in Ottawa. "I was just going downhill. I think I have a chance now."


Liberation treatment restored mobility, says patient 

"Her ability to walk has improved. Her legs no longer give out and she has stopped drifting to one side and walking into walls.
“I’ve never been so happy in my life since I had that surgery done,” said Mrs. Courtney. “I go to bed every night and thank God.”



Liberation liberating, say women 
"Activities of daily living drained her of energy and she slept 15-16 hours a day. "The pain really exhausted me," she said.
Before liberation therapy, Huggins was suffering electric shock like pains in her arms up to 50 times a day, as well as severe mood swings and "brain fog," the inability to concentrate or focus for any length of time.
Shortly after the surgery, the pain in her arms and legs faded and her brain fog cleared.
Huggins said she is now "up with the sun in the morning" and is able to put in a full day without a nap. She sleeps seven hours a night and wakes up feeling refreshed.
"Having twice the hours in a day is like I'm catching up with my life," she said."



MS treatment a success for local woman 
"I'm feeling pretty awesome," she said. "My fatigue is gone. I can shower by myself and do my hair by myself.
"I can do everything on my own."


Liberating Nicole 

“My head feels unstuffed,” said Nicole to her mother shortly after the procedure. She also said her legs felt stronger. Nicole has been confined to a wheelchair and movement and touch are painful.
While it may not seem like a big deal to some, Nicole walked (with help) to the sand on the beach in California."



"I feel good, I feel really good. I don't have fatigue, I can withstand the heat here now."




Parry Sound MS sufferer gets good news
"Now, she is able to lift her shoulders up and down, her headaches have subsided, her leg spasms aren't as severe and when she's not feeling too hot, she can move her hands. 
She can even manage to pull her arms back towards her body, if they are stretched outwards. 
For Smith, it's a miracle she'd only ever dreamt of."


MP Leon Benoit creating awareness of MS treatment 
"Since his operation Davies said he still limps when he walks, however he can walk three to four times longer and with a lot less difficulty."


Liberation procedure changes woman's life 
“I have more energy, I’m not as tired,” said Murray.."


Sask. MS patient has liberated in New York

"Within days of the liberation treatment, her energy came back and her some of her symptoms disappeared.
“I don’t have numbness in my hands and feet anymore,” she said. “I used to suffer from a lot of migraines I haven’t had any migraines since.”
Anna Tessier travelled to NY for liberation treatment for her MS



MS treatment a succes for local woman
"I'm feeling pretty awesome," she said. "My fatigue is gone. I can shower by myself and do my hair by myself. I can do everything on my own."



CCSVI ihmisiä, operoituja, lääkäreitä, tutkijoita






perjantai 18. toukokuuta 2012

Myös Radiology-Today uutisoi USA:n kahdesta kliinisestä tutkimuksesta

Chicagon ja New York:n tutkimusryhmien tutkimustuloksista on myös artikkeli Radiology Today julkaisussa. Tutkimustuloksethan olivat rohkaisevia ja samansuuntaisia eli tarkimalla metodilla tehty tutkimus vahvistaa Zambonin havaintoja CCSVI:n yleisyydestä MS-diagnosoiduilla sekä pallolaajennuksen vaikutuksista oireisiin. New York:n tutkimusryhmä mittasi hyviä hoitoefektejä 75 %:lla ja Chicagon 55 %:lla operoiduista. Chicagon ryhmää edustava Hector Ferral raportoi jo aiemmin että he havaitsivat CCSVI ahtaumia 95 %:lla tutkituista (n = 94).

RADIOLOGY TODAY ARTIKKELI



Hector Ferral, MD - Chicago University

Ferral is convinced that efforts should be undertaken to better 
understand CCSVI and its potential implications in MS patients. 
“If you go down the list of all MS symptoms, I’ve seen improvement 
in all symptoms,” he said, “though not in every patient.”
 


Kenneth Mandato MD. New York Albany

Mandato:  “We can attest to significant physical improvements 
reported in greater than 75% of those with relapsing-remitting 
and primary-progressive forms of multiple sclerosis,” Mandato 
said. “Additionally, mental health scores improved in greater 
than 70% of individuals studied. 
People with secondary-progressive multiple sclerosis showed 
statistically significant improvements in both physical and 
mental health scores at a rate of 59% and 50%, respectively.”



torstai 17. toukokuuta 2012

FDA ja CCSVI



Toukokuun 2012 keskusteluaihe on ollut FDA:n eli jenkkien elintarvike ja lääkeviraston toiminta CCSVI:n liittyen. FDA:n tiedoitteen keskeinen sanoma liittyy tuvallisuusasioihin sekä CCSVI:n ja MS-taudin kytkökseen. Poimin tiedoitteesta keskeiset väittämät ja käänsin ne suomenkielelle:

1)  ei ole tieteellistä varmuutta että onko CCSVI ylipäätään olemassa. 
2) on epäselvää liittyykö CCSVI MS-tautiin
3) toimenpide on riskialtis?
4) ei ole evidenssiä toimenpiteen hyödyllisyydestä suhteessa MS-tautiin

Edelliset FDA:n väittämät ovat aiheuttaneet kommentointia ja keskustelua. Muunmuassa Italian CCSVI järjestö kirjoitti julkisen kannanoton, missä oikaistaan tuon FDA:n tiedoitteen väittämiä.

Keskeiset kohdat:

1) CCSVI on maailman suurimman laskimosairauksiin keskittyneen järjestön, International Union of Phlebology:n asiantuntijoiden vahvistama diagnoosi (2009, Bolognan konferenssi)


2) CCSVI:n ja MS-taudin korrelaatio on erittäin korkea, The International Society for NeuroVascular Disease  eli ISNVD esitti 13 venografialla eli tarkimmalla metodilla tehtyä tutkimusta (8 eri maassa), joissa havaittiin CCSVI 92,3 - 100 % MS-diagnosoiduilla  


3) Turvallisuus - prof- Zambonin suosittama hoitotapa eli pallolaajennus on turvallinen toimenpide. Vakavat komplikaatiot tapahtuneet stentti operaatioiden yhteydessä.   


4) Hoitotulokset - tähän mennessä tehdyt pilottitutkimukset ovat antaneet samansuuntaiset tulokset eli operaatiot ovat parantaneet MS-potilaiden elämänlaatua ja jopa pysäyttäneet taudin etenemisen

Myös CCSVI-Ontario (Kanada) on kirjoittanut julkisen vastineen FDA:n kirjelmän tiimoilta:
CCSVI Ontario responds to the FDA Alert on CCSVI Treatment


Se on oikein ja hyvä homma että turvallisuudesta kannetaan huolta, näin tuleekin tehdä. Se mikä on puhututtanut on tiedoitteen väittämät. Kuten jo asiaa seuraavat tietävät, niin tutkimus- ja hoitokentällä on tapahtunut voimakas kahtiajako ja ehkäpä suurin tutkimuongelma on kulminoitunut dopplertutkimuksiin, missä tulokset ovat menneet kirjaimellisesti reunasta reunaan, 0 % aina 100 %:n välillä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin että positiiviset tutkimustulokset on pääsääntöisesti julkaistu radiologi / verisuonikentän julkaisuissa ja negatiiviset neurologosissa julkaisuissa ja tämä asetelma ei anna kuvaa objektiivisesta tieteestä. Millä välineillä ja keinoilla laskimoahtaumista ja -virtauksista saataisiin luotettavinta ja objektiivisinta tietoa? Useat CCSVI:n parissa toimivat asiantuntijat ovat todenneet että dopplertutkimuksessa ratkaisevaa on käyttäjän tieto-taito + tutkimusmetodi ja tämä selittää tutkimutuloksien hajanaisuuden. Tarkinta ja luotettavinta tietoa antaa laskimoiden venografia ja se onkin alan kultainen standardi mihin tuloksia verrataan. Näin jälkiviisaana ehkä Paolo Zambonin olisi doppler:n sijaan kannattanut enemmän korostaa venografialla saamaansa tutkimustietoa, sillä sitä on jo vaikea kiistääkään - onhan se alan standardi. Tosin se on jo mini-invasiivinen toimenpide, missä katetri ohjataan laskimoita pitkin tutkittavaan kohtaan.

Venografia CCSVI operaation yhteydessä (dr. Todd Harris selostaa - todella selventävä video)





Myös CCSVI tutkijat ja lääkärit ovat kommentoineet FDA:n kirjelmää, mm. dr. Michael Arata (Kalifornia) totesi FDA:n toiminnan aikamoisen ikävänä juttuna:

Dr. Michael Arata

"Rather the entire CCSVI movement 
will be hurt by theses acts of selfishness. 
In particular, research efforts will be 
limited and far more difficult. 
Personally, I will strive to move 
CCSVI forward. No matter who 
or what obstacles arise. The truth is CCSVI 
treatment works and there's no stopping the truth"

Aratan kommentti operaatioiden vaikutuksista pitänee paikkansa, ja tuoreimmat (3/2012) pilottitutkimukset jenkeissä ovat antaneet hyviä tuloksia operaatioiden vaikutuksista:
- New York:n tutkimus: Interventional Radiologists See 'Significant' Symptom Relief in MS Patients
- Chicago yliopisto: Mitigating Symptoms, Improving Quality of Life of MS Patients

Turvallisuus on ilman muuta asia mikä on huomioitava. Tehdyissä turvallisuustutkimuksissa asiat ovat sujuneet hyvin ja vakavilta komplikaatioilta on vältytty. Paljon on ollut puhetta hoitoturismista ja tämä on kieltämättä turvallisuutta heikentävä tekijä. Operaatioiden tulisi tapahtua kotimaassa ja niissä pitäisi olla aina selkeä jälkiseuranta. Suomessa CCSVI hoitoja ei vielä saa, mutta olen täysin varma siitä että 10 vuoden sisällä operaatiot ovat osa normihoitoa.

PS. blogia kirjoittaessa luin "neurovascular society for neurovascular disease" uutiskirjeen.. missä oli mm. tämän kevään kansainvälisestä konferenssista paljon juttua - suosittelen lukemaan:
http://www.isnvd.org/files/ISNVD_Newsletter.pdf


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Jenkkitutkimukset julkaistu neurology review julkaisussa



Olipa pienimutoinen ihme, kun näin erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitetun artikkelin "Neurology Review" jenkkijulkaisussa. Artikkeli liittyy San Franciscon radiologien kokoontumiseen, minkä yhteydessä New York:n ja Chicagon ryhmä julkaisivat pilottitutkimuksiensa tulokset - mitkä olivat CCSVI:n kannalta erittäin hienoja. Olisiko tässä jo askel oikeaan suuntaan? Tähän saakka asetelma on ollut se että neurologisen kentän julkaisuissa on painottunut CCSVI-negatiiviset tutkimusuutiset ja vaskulaarijulkaisuissa positiiviset. Näinhän ei loputtomiin voi jatkua ja aika näyttää koska löytyy yhteinen sävel. 


Valitettava asetelma tiedekentällä: 


Neurology Reviews: Short-Term Outcomes After Endovascular Treatment for Chronic Cerebrospinal Venous Insufficiency in Patients With MS




maanantai 30. huhtikuuta 2012

CCSVI - TIETOUTTA NETISSÄ


Silloin tällöin joku kysyy minulta että "mistä löytäisin hyvää tietoa CCSVI:stä?". Jos googleen kirjoittaa hakusanaksi "ccsvi" niin siitä avautuu valtava määrä erilaisia linkkejä ja ongelmaksi tulee jo liiallinen tarjonta. Kerään tähän alle joitakin sivuja / luentoja joista on hyvä lähteä liikkeelle:


http://www.ccsvi.org/ 

Ehkä tunnetuin sivusto, minkä taustalla ryhmä amerikkalaisia, aktiivisia ihmisiä.. jotka perustivat "CCSVI alliance" nimisen järjestön. Sen keskeisenä tavoitteena on toisaalta tiedotta ja edistää asiaa. Järjestö on organisoinut isoja tapahtumia ja konferensseja, missä on ollut paikalla verisuoniasiantuntijoita, radiologeja ja neurologejakin. Sivustolta löytyy mm. yksi kattavimmista CCSVI artikkeli / tiedekokoelmista, nyt yli 200 linkkiä.

Organisaation johtohahmo Sharon Richardson


http://www.nationalccsvisociety.org/ 

Kanadalainen järjestö "National CCSVI Society" on paljolti samansuuntainen kuin em. jenkkiläinen järjestö ja sen tavoitteena myöskin asian edistäminen kaikkinensa. Toiminnassa mukana aktiivisia MS-potilaita sekä lääkäreitä ja tutkijoita. Järjestö on aktiivisesti järjestänyt erilaisia kokoontumisia ja konferensseja.. ja mm. megapitkän live-tapahtuma internetissä. Se on tuottanut myös hienon videon nimeltään Untangling CCSVI from MS: The Stories, The Science, and the Need for Action:





CCSVI Australia 

Tuore sivusto, mikä keskittyy paljolti paikalliseen tilanteeseen. Australiassa tunnetuin aiheen parissa toimiva ja tutkiva lääkäri on Paul Thibault, joka on ollut näkyvästi esillä Australiassa. Edellä mainittujen tavoin tässäkin aktiiviset MS-diagnosoidut ihmiset taustalla. Joulukuun 2011 lopussa mediajätti ABC teki Australiassa hienon jutun: MS patients seek treatment yet to find support in broader medical community


Professori Mark Haacken sivusto

Linkin takaa avautuu magneettikuvantamiseen erikoistuneen Mark Haacken dia-esitelmiä. Professori Haacke on kuvantamistekniikoilla tuottanut paljon uutta dataa ja tiedejulkaisut ovat keskittyneet mm. rautapitoisuuksien kasvuun MS-aivoissa, verisuoniston kuvantaminen tarkasti ja ylipäätään CCSVI:n liittyvät suonistopoikkeavuudet näkyvät vahvasti Haacken työssä.




CCSVI suomenkielinen sivusto

Tekemäni sivusto, missä hieman taustatietoa, MS-tautiin liittyvää kerrontaa, tiedejulkaisuja, videoita, mediasivu, videoita ja linkkejä. Nyt huomaan että se pitäisi päivittää taas ajantasalle, sillä tutkimuksia ja juttuja on putkahdellut paljon pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana.



----------------------------------------------------------------------------------------------


KATSOMISEN ARVOISET VIDEOT



The liberation treatment dokumentti - suomenkielinen teksti

Tunnetuin CCSVI dokkari "liberation treatment", esitettiin joulukuussa 2009 Kanadassa ja voisi sanoa että se muutti asetelman tyystin, MS-ihmiset aktivoituivat. Dokkari kuvattu paljolti Italiassa, missä haastatellaan Paolo Zambonia, operoituja italialaisia ja operaatiostakin näytetään osa:




Johdanto CCSVI:n, prof. Gary Siskin - suomenkielinen teksti

Hyvä ja selkeä luento ja suomenkielisellä tekstillä. Gary Siskin on New York:n tutkimusryhmän kärkihahmoja ja on tunnettu nimi CCSVI:n tiimoilta. Hän selventää mitä mahdollisesti tapahtuu laskimoahtaumien myötä, esim. miksi verenvirtaus heikkenee MS-aivoissa ja mitä siitä voi seurata.



Prof. Michael Daken luento
Michael Dake, osa 2.

Michael Dake on Stanfordin yliopiston professori ja yksi maailman tunnetuimpia verisuoni asiantuntijoita. Hän tutustui CCSVI:n keväällä 2009, ja on siitä lähtien tehnyt tutkimusta asian parissa. Dake on tuottanut jo tutkimusdataa aiheesta ja on tuttu luennoija asian parissa. Linkin luento on maaliskuulta 2010 ja suunnattu alan asiantuntijoille



DOES CHRONIC VENOUS INSUFFICIENCY PLAY A ROLE IN MS PATHOGENESIS? - Paolo Zamboni

Zamboni esittelee tutkimuslöydöksensä selkeiden diojen myötä. Mielestäni erittäin hieno luento, missä Zamboni käy läpi mahdollisesti erittäin tärkeitä asioita:

- laskimopaineen muutos ahtaumien myötä
- hypoperfuusio MS-aivoissa, eli verenvirtauksen heikkeneminen aikaa myöten
- veriaivoesteen vuoto ja rautakertymät laskimoiden ympärillä (samankaltaisuus muihin laskimosairauksiin)
- rautapitoisuuksien kasvu thalamuksessa
- genetiikka: HLA ja verisuonisto
- CCSVI yleisyys MS-taudissa, diagnosoinnin ongelmat ja mahdollisuudet





torstai 19. huhtikuuta 2012

Prof. Gary Siskin luento "johdatus CCSVI:n" suomenkielisenä

Saimme nyt jo kolmannen käännöstyömme valmiiksi ja juutubelle. Valitsimme hyväksi käännöskohteeksi New York:n tutkimusryhmän edustajan, Gary Siskin:n luennon, koska hän selittää CCSVI:n perusteita mukavan ymmärrettävästi. Tällä kertaa projektiin osallistui minun lisäkseni kaksi CCSVI Finland facebook ryhmän jäsentä. Kukin käänsi osan tekstistä ja sen jälkeen tekstit yhdisteltiin yhdeksi tiedostoksi. Lopputulos oli aikamoisen hyvä (vaikka itse sanonkin). Muutamissa kohden käännös oli hankalampi eli jäi pieni epävarmuus että "menikö se näin?" sekä teksti pariin otteeseen meni päälleekäin, mutta eipä se juuri häirinnyt. Kiitän kahta "työjuhtaa" jotka osallistuivat tähän pieneen projektiin.

Videossa mm.
- pieni kurkistus historiaan
- miten laskimoahtaumat (yleensä laskimoläpät) heijastuvat verenvirtaukseen aivoissa
- miten veriaivoeste liittyy CCSVI:n?
- selittyykö osa MS-oireista (vai CCSVI oireista) ravinteiden saannin heikkemisellä?
- missä CCSVI on tutkimuksellisesti nyt (2011-2012)?
- miten se diagnosoidaan ja hoidetaan?


Videon youtube osoite: http://www.youtube.com/watch?v=sBkiL9E9nJo